Home » Digitaalisen viestinnän palvelut » Konsultointi palvelut

Konsultointi palvelut

Konsultointi palvelut

Vahvuuteni digitaalisen viestinnän ja markkinoinnin alalla on mielenkiintoisten ja vetävien konseptien luominen ja niiden kautta organisaation brändin kehittäminen. Asiakkaisiini on kuulunut mm. maailman taito- ja pikaluistelun kattojärjestö Kansainvälinen Luisteluliitto (International Skating Union – ISU), jonka mediatiimissä olen toiminut vuodesta 2017. Multialustainen digi- ja sosiaalisen median presenssi on aikanani moninkertaistanut seuraajakuntansa (osalla alustoista tuplannut jo ensimmäisen vuoden sisällä), ja on ollut useampana vuonna (2018 ja 2019) palkittuna sosiaalisessa mediassa parhaiten näkyvyyttä keränneenä kansainvälisistä (talviurheilun) lajiliitoista. Lajiliiton YouTube kanavat keräävät miljoona yleisöä, ja ovat mullistaneet lajien näkyvyyden tasoa maailmanlaajuisesti

Toinen iso projekti urallani on ollut hyvin menestyneen vuoden 2017 taitoluistelun MM-kisojen sosiaalisen median tiimin vetäminen Suomen Taitoluisteluliitolle. MM-kisaprojektia luonnehdittiin mediassa suureksi menestykseksi ja sosiaalisen median osuutta viestinnässä ja markkinoinnissa painotettiin lehdistössä. Isompien projektien lisäksi olen tehnyt töitä myös pienempien yritysten ja projektien kanssa.

Tarjoan konsultointia yrityksille, tapahtumantuottajille tai yksityisille sosiaalisen median konseptien luomisesta, konseptien eri osien suunnittelusta, hahmottelusta tai toteuttamisesta. Voimme keskustella yhdessä tarpeistasi ja luoda toimiva konsepti juuri sinulle. Ota yhteyttä


Lähetä viestiä


Soita